8. Luukku: VIIMEINEN EINO LEINO san. Hannele Kauppinen ja Neiti Ö
Laulusaaren Joulukalenterin 8. luukku:
VIIMEINEN EINO LEINO
san. Hannele Kauppinen ja Neiti Ö
A
kirjaston tiskillä Dostojevskia
lapsille myyrää ja muumikirjoja
kymmentä vaille seitsemän tulet taas
”nyt pitäis saada vähän Leinoa”
R
hyllyjen keskellä
tahtoisin sua suudella
väliin Elegian
runon sujautan
CH
katsees on puhdas riimi
mi pakottaa kirjoittamaan
punaiset hiukset ja pisamat
säkeinä kasvojas varjostavat
oi, mun muusani oo
pyytää viimeinen Eino Leino
A2
kotona kun kaivat repusta kirjoja
huomaatko pienen viestin onnesta?
nauratko kyynelhelmet poskilla?
tuotko vastauksen jo huomenna?
R
hyllyjen keskellä
tahtoisin sua suudella
väliin Elegian
runon sujautan:
CH
katsees on puhdas riimi
mi pakottaa kirjoittamaan
punaiset hiukset ja pisamat
säkeinä kasvojas varjostavat
oi, mun muusani oo
pyytää viimeinen Eino Leino
C
uuden Nocturnen
sulle runoilen
CH
katsees on puhdas riimi
mi pakottaa kirjoittamaan
punaiset hiukset ja pisamat
säkeinä kasvojas varjostavat
oi, mun muusani oo
pyytää viimeinen Eino Leino
O
rakkauden repussa
on säkeet mun
minne kirjoitetaan
jakeet sun?
kyselee
viimeinen Eino Leino
Kuva: Neiti Ö 2017
VIIMEINEN EINO LEINO – sanojen synnystä:
Naxoksen saari. Syyskuu 2017. Leirintäalue Maragas. MaaRakas.
Meri. Aurinko. Parhaat mukana. Oltiin selällään auringon alla. Meri sylissämme tai me sen. Hannele tokaisi: ”Viimeinen Eino Leino”.
Aivan loistoa. Syntyi heti tarinaa ja yksityiskohtia siinä rantahiekalla, ketarat edelleen ojossa, tarinaa kirjastonhoitaja-nuorimiehestä, joka oli pannut merkille pisamaisen nuorennaisen, joka juoksi kirjastoon aina pari minuuttia vaille sulkemisen lainailemaan runokirjoja… Nuorimies oli umpi ihastunut tähän naiseen… Mies ei osannut räppejä, vain runoja…
Kirjoitettiin kumpikin ja yhdisteltiin. Hannele työsti vielä Vamoksella Kreetan saarella, käytiin läpi…
Kaivoin sanoituksen eilen esille. Sanoitus viehätti minua. Jotain pientä sorvailin. Lähetin Hannelelle. Kommentit ja viilaukset.
Viimeinen Eino Leino.